keskiviikko 30. elokuuta 2017

Biksuilua vol. 3 ja salitreeni korkattu


Etureiteni huutaa hoosiannaa kun portaita nousen tai laskeudun. Tietääpähän että eilinen viikkotreeni on mennyt perille. Tänään sitten vihdoinkin korkattiin itse salitreenit käyntiin ja täytyy kyllä myöntää et mukavaa oli pitkästä aikaa käydä salilla. Viime kerrasta on se 2-3 kuukautta aikaa. :D
Kesä mennyt mässäillen erillaisia herkkuja. Nyt on hyvä sit parantaa tapansa ja antaa kesäkiloille kyytiä. 



Voin vaan olla ylpeä itsestäni ja siitä miten hyvin olen pystynyt ja jaksanut jo kolmatta päivää biksuilua. Silloin kun ostin osallistumiseni bikini challengeen, ajatus ruoka-aineiden punnitsemisesta ja tiukkaa ruokavalion noudattamista, kuullosti hieman pelottavalta ajatukselta ja olin ennakkoluuloinen itseäni kohtaan. Minä, suuri herkku perse, noudattamassa ruokavaliota ja punnitsemassa raaka-aineita ??? 

Näinä kolmena päivänä olen huomannut olevani energinen ja pirteämpi aamusta tuonne iltaan. Olen nauttinut jokaisesta biksuilu hetkestäni ja en kadu että osallistuin mukaan.

 Mutta, kuten jo eilisessä kirjotuksessa lupailin että kirjoitan tämän päiväiset fiilikset salitreenistä.




JA HYVÄLTÄHÄN SE TUNTU !!!


Jokainen liike, mikä Satun tekemässä ohjeessa oli, tuli tehtyä sekä yritettyä. Kaikki meni hyvin ja olen tyytyväinen tämän päiväiseen treeniini. Huomasin kylläkin, että heikoin lenkkini on kädet eli hauis ja ojentajat. Tämän olen jo tienyt aikasemminkin mutta nyt se selvisi vielä paremmin. Ohjeessa taljassa hauiskääntö minimi oli 10 kertaa ja mullahan meni se 8 kertaa juuri ja juuri, ja painot oli minimissä. Jospa ne voimistuisi tässä 10 viikon aikana. <3





Yllä olevat kuvat on minun tärkeimmistä salivarusteista, ilman näitä en kykenisi tekemään mitään käsipainoilla, kahvakuulilla tai taljoissa. Kun minulle tulee kuuma, alan ensimmäisenä hikoilla käsistä ja muutenkin on se puristusvoima tosi heikko, niin nuo koukut on ollu mulle se helpotus liikkeen tekemisessä ja olen samalla voinut keskittyä olennaiseen, eli harjoittamaan haluttua lihasta. :)

Aikaisemmin minulla oli salihanskoina better bodies hanskat, joissa ei ollut nuita siteitä, (vai miksi nuita nyt voi sanoakkaan). Keväällä löysin Gazozin kaupasta nuo yllä olevat hanskat ja nuissa on nämä siteet jotka kierretään ranteen ympäri tukemaan rannetta. 

Kun teen käsipainoilla esimerkiksi hauiskääntöjä tai vipareita, niin ilman rannetukia ranteeni kipeytyvät todella nopeasti, eikä liikettä voi tehdä loppuun asti. Tämä oli ongelmallista better bodies hanskoilla jotka silloin minulla oli. Nyt kun on nuo gazozin hanskat, en ole ollut tietoinen ranteiden kipeytymisestä. Suosittelen jokaiselle nuita hanskoja ;)






-Heidi

tiistai 29. elokuuta 2017

Biksumimmi 2017





 Hehei! Meikä on Biksumimmi!

Eilen alkoi Fitfarmin järjestämä Bikini Challenge 2017 ja minähän oon messissä mukana. :D
10 viikkoa ankaraa treenaamista ja tiukkaa ruokavaliota noudattaen.
Keittiövaaka on mun uus rakas <3

Ruokavaliosta odotin jotain kunnon överi ähkyä, mutta yllätykseni olen huomannut että sitä ei pahasti ole edes tullut. Ainoa vaikeus on se riittävä veden juonti, mutta eiköhän sekin siitä suttaanu.




Vielä en ole salille treeniä päässyt tekemään, mutta sen aika onkin huomenna sitten. Tänään tein Satu Kalmin tekemän viikkotreenin, jonka pystyy hyvin kotona tekemään.

Viikko treenistä odotin että se olisi kunnon överi ja että puolessavälissä en jaksaisi enään mitään tehdä. Tässä huomasin sen että on sambatreenit tehnyt tehtävänsä ja keskivartaloon on tullut voimaa, mitä se esimerkiksi vuosi sitten on ollut. Hyvin jaksoin PAKARAPARTYN tehdä ja hikihän siinä tuli. En ole koskaan hikoillut yhtä paljon muuta kuin saunassa. :D


( Tämä kuva on kesältä, Kajaanin markkinakadulta. Meillä oli sambakulkue jossa oli todella mukavaa mennä ja tehdä sambaliikkeitä <3 )

Eilen tosiaan oli sambaharkat ja ajatus oli että nappaan kuvan kun sattui olemaan lisäksi tuo samba-reggae asu päällä, mutta enhän minä sitä sitten enään hoksannut paikan päällä ottaa ja muistin vasta sitten kotona. :D

Sambailua on tullut harrastettua toukokuusta lähtien ja joka hetkestä olen nauttinut. Kuvassa oleva oranssisamba-asu on ohjaajan tekemä ja välillä aina lainaan sitä. Hän on valmistamassa minulle ihan omaa samba-asua, mutta kerron siitä sitten myöhemmin lisää.



Lopuksi vielä kuva eilisestä iltapalasta. Annos ei ole järin nätisti aseteltu, mutta ei se haittaa. :D
Tälle päivälle vielä iltaan töihin ja huomenna yritän tulla kertomaan salitreeni fiiliksiä. <3




-Heidi


keskiviikko 23. elokuuta 2017

Hiukset on naisen kruunu, kanna sitä ylväästi

Sitä sanotaan että hiukset on naisen kruunu. Jokaisella on oma tyylinsä ja makunsa, miten hiukset on laitettu, minkä väriset ja minkä tyyliset ne ylipäätänsä on.

Omat hiukseni on kokenut monenlaista muodonmuutosta elämäni aikana.
Ne on ollut lyhyet, pitkät, vaaleat, tummat, punaiset ja violetit. Sinisiä tai vihreitä en ole koskaan kokeillut ja veikkaan ettei aviomies siihen suostuisi, enkä usko että sen väriset hiukset edes sopisi minulle. Luonnostaa hiusteniväri on sellainen perus maantienvaalea. En muista milloin viimeksi minulla on ollut omanväriset hiukset, ehkä häitten aikaan, mutta silloinkin ne oli sävytetty ja väriä oli myös kirkastettu.


Jotkut naiset on rohkeampia kokeilemaan kokoajan uutta mallia ja väriä hiuksiinsa, toiset on vannoutuneita pitämään tiukasti kiinni tietystä muodosta ja väristä. 
Itselläni ei oikein ole tiettyä mallia tai väriä mitä pitäisin kokoajan. Paitsi nyt on tosin jo yli vuoden ollut tuo oikealla puolella oleva siili. Siitä olen tykännyt ja en ole kyllä ajatellut rupeavani sitä kasvattamaan. Varmaan sen takia kun muu hius on tuonne kainaaloon asti. :D

(Tässä kuvassa olen tuon siilin itse leikannut. (2015)
Silloin vielä oli tuo toinen puoli suunnilleen leuan korkeudella)

Hirmu moni on kauhistellut ja ihastellut rohkeuttani muuttaa hiustyyliä. Jotkut on myös osannut olla kohteliaita, mutta olen kohdannut niitäkin joita hiustyylini on suoraan sanoen ällöttänyt. Mitä sitten jos se toista ihmistä ällöttää ja että hän ei ikinä samantyylistä leikkauttaisi, oma on tukkani ja se on minun kruununi jota kannan ylväästi. <3
Ei se minua haittaa jos joku ei hiustyylistäni tykkää, se on hänen omamielipiteensä, mutta senkin voi pitää ihan omana tietonaan ja olla silti kohtelias.


Yhtenä päivänä töissä, eräs mummu katsoi hiuksiani ja tuumasi että sinullahan on jännä tyyli. Miten sinä tollaset hiukset olet laittanut? Hienot on ja sopii sulle. Sitten hän alkoi kertomaan omasta nuoruudestaan ja millaiset hiukset hänellä oli ollut. Enään ei sellaista tukkaa hänellä ole ja ainoa lohtu on pesupäivänä laitettavat paplarit, siihen lyhyeen hopeiseen tukkaan, joka joskus on ollut pitkä ja kaunis. 


Moni sanoo että hiukset kärsii siitä käsittelyn määrästä mitä värin vaihtaminen vaatii. 
Joo kyllä, en kiellä sitä. Mutta usein kun parturissa olen tyyliäni muuttamassa, hiukseni hoidetaan ja huono hiuslaatu leikataan pois. Kerran olen kärsinyt siitä vaalentamisen määrästä jota hulluina teinivuosina itse tein. Silloin oli pitkä tukka, kunnes keksin että haluan punaiset hiukset ja ennestää ne oli jo blondit, niin kyllä vain, puolet hiuksen pitudesta jouduttiin leikkaamaan pois. Totta kai se harmitti, mutta hiukset kasvaa kokoajan joten jos haluaa pitkät hiukset on kasvatettava, mutta hyvä on välillä niitä huonoja latvoja leikellä pois.



Itselläni hiukset kasvaa yllättävän nopeasti. Ei mene kuin pari vuotta kun ne ovat jo yli olkapäiden. Moni ystävistäni on sanonut että heillä se kasvu pysähtyy johonkin tiettyyn pituuteen ja sit tuntuu että ne ei kasva enään ollenkaan. 




Myös monet muotoilutuotteet vaikuttaa hiuksiin. Yllä oleva kuva on vuosi sitten keväällä, kunnon trollitukka. Sanon minä että ei onneksi koko pulloa tarvinnut hiuskiinnettä suihkuttaa, mutta ainakin se puoli pulloa ja illalla oli aika mukava mennä suihkuun pesemään pois. Sai kyllä hoitotuotteita hiuksiin käyttää että ei ihan kärsisi paljoa hiuksen laatu. :D



Postauksen aiheen sain päähäni kun kävin pitkästä aikaa parturissa. Kuten moni lukija varmasti sen jo arvaa on Heidin tyyli saanut taas uusia tuulia. Alla on ennen ja jälkeen kuvat:




 






Kuten kuvista näkyy, on muodomuutos suuri. Olen kyllä tyytyväinen tulokseen.
Laikkausmalli on täydellinen, kun hiuksista saa muokattua monenlaisen tyylin. :)

Lopuksi haluan kiittää Tukkatakomon Marjaa ja hänen hyvää asiakaspalveluaan sekä taitoa. <3
Seuraavaan kertaa odotellessa, mitäköhän silloin keksin hiuksiini keksin. ;)



-Heidi

tiistai 8. elokuuta 2017

Tassunjäljet

Tänään tulin miettineeksi kuinka rakkaan lemmikin menetys koskettaa. Itse olen elämäni aikana menettänyt useamman lemmikin. Suurin osa on tullut vanhuuteen ja siitä siirtyneet ajassa ikuisuuteen.


Moni ei lemmikkiä ota sen takia kun pelkäävät sitä menetyksen tuskaa joka tulee kun lemmikki kuolee. Joillekin menetyksestä yli pääseminen on helpompaa ja joillekin taas se tuntuu erittäin vaikealle. 

Omalla kohdalla se on paljon riippunut suhteesta lemmikkiin ja miten paljon sen kanssa on ollut tekemisessä. Yläpuolella oleva kuvan Bokseri oli meillä jo silloin kun olin lapsi. Monet lapsuuden muistot liittyy meidän Mamboon. ❤️


Minun elämässäni on aina ollut joku lemmikki. Kissaa, koiraa, kilpikonna, hevosia ja hamstereita. Jokainen on jollain tavalla jättänyt jälkensä minun sydämeen ja ovat sillä tavalla mielessä joka päivä. 🐾

Monien lemmikkien kohdalla olen ollut mukana heidän viimeisellä matkallaan. Yläpuolella oleva kissa on nimeltään Pörri, hänen viimeinen matka kissojen taivaaseen tapahtui sylissäni ja rakkaitten ihmisten ympäröimänä. Äidilleni Pörrin menetys oli hyvin raskas ja vielä edelleen hänellä tulee ikävä Pörriä. 
Jonkun mielestä voi olla todella typerää itkeä ja surra lemmikkiä joka on ollut jo haudattuna useamman vuoden, mutta kuten aikaisemmin kirjoitin, jokainen lemmikki jättää omalla tavallaan jäljen sydämeen. 





Kuvan koira, oli elämäni ensimmäinen oma koira, jonka itse olin saanut valita pennuista. Hänen nimensä on Allu, nyt elokuussa olisi hänelle ikää tullut 17 vuotta. Allulla oli omat mielipuuhansa ja tekemiset. Välillä osasi olla sotkupekka ja ärsyttävä, mutta silti rakas ja hellyyttävä. Vanhuuden päivillään hän touhusi pappakoiruuksia, eli nukkui, söi ja tuhnutteli (piereskely). Hänelle rakkain lelu oli vinkukenkä, sitä hän kanteli aina iltaisin tiettyyn kellon aikaan ja tietyn verran olohuoneen pöydän ympäri. 👟

Allun kuolema oli kaikkein vaikein itselleni. Viimeisen yön istuin hänen vierellään ja kuuntelin hänen nukkumistaan sekä pidin hänen tassustaan kiinni koko yön. Aamulla 6:30 hän henkäisi viimeisen kerran kunnes vanha sydän lakkasi lyömästä. Allun lähtö oli rauhallinen eikä sitä edes oikein huomannut.
Yleensä kun lemmikit lähtee, he antavat siitä jonkinlaisen merkin ääntelemällä tai liikahtamalla.

Allu on vasta ollut muutaman kuukauden koirien taivaassa ja uskon että hänellä on siellä kaikki hyvin, kuten kaikilla rakkailla. ❤️



Monesti pohdin ja mietin, miten selviän näistä kahdesta rakkaasta, kun heidän on aika jättää minut ja lähdettävä sinne paikkaan ihanaan ja rauhalliseen?

Eräällä ystävälläni on oma rakas ystävä kadonnut eikä kotiin ole vieläkään palannut. Ystäväni on surun murtama ja alkaa uskoa ettei rakas enään kotiin palaakaan. Hän on alkanut henkisesti tekemään surutyötä ja hyväksymään sen totuuden siitä ettei rakastaan enää näekkään. Itse en ole koskaan joutunut tilanteeseen jossa ystäväni on ja voin vaan kuvitella miltä tuntuu kun ei ole varma mitä on tapahtunut. 

Tänään puhelimessa hänen kanssaan juttelin ja hänelle sanoin: Että vaikka rakkain on poissa etkä häntä näe, on hän aina muistoissasi ja jollain tavalla tassunjäljen jättänyt sydämeesi. Hän ei ikinä muistoistasi katoa ja sitä kannattaa vaalia. 

Myös sekin helpottaa surussa että antaa itkun tulla kun se on tullakseen. Sitä ei tarvitse hävetä tai pelätä. Se helpottaa ja kuuluu surutyöhön jota sillä hetkellä tekee.


-Heidi




sunnuntai 6. elokuuta 2017

Sateenkaaren värit

Vuosi sitten aloitin kirjoittamaan tätä blogia. Sen jälkeen se on jäänyt ja olen yrittänyt joka kerta aloittaa jostain kirjoittamaan. En tiedä, johtuuko se aiheesta vai laiskuudesta, mutta nyt ajattelin muuttaa suuntaa ja kirjoittaa siitä mistä itse todellisuudessa pidän ja mikä minua kiinnostaa. Se voi olla minun elämästä, kissoistani, harrastuksistani, ihan mistä vain. Ajattelin myös että poistan aikaisemman postaukseni ja olkoon tämä postaus se ensimmäinen, sellainen epilogi. 😊


Jonkun mielestä postauksen aiheeni voi olla liian henkilökohtainen ja pitäisi olla kirjoittamatta, mutta mielestäni omasta sairaudestaan kirjoittaminen on oma-asiansa. Lisäksi se kuuluu minun elämääni.

Tämä postaus kertokoon MASENNUKSESTA jota sairastin yli vuoden. Vuoden ajan söin siihen lääkkeitä ja kuljin juttelemassa sairaalan mäellä viikottain. Elämäni ei silloin ollut mitenkään hehkeää. Vaikka monen mielestä sen ajan olisi pitänyt olla koska elin ensimmäistä avioliitto vuotta. Olihan se tietty rakkauden aikaa rakastamansa miehen kanssa. 
Kaksi vuotta tuli täyteen ihanaa avioliittoa tuossa heinäkuun lopussa. Näihin kahteen vuoteen on sisältänyt moni tapahtumia ja ihmisiä. Häitten järjesteleminen ja silloisen työn raskaus, sekä menneisyyden tapahtumien käsittely, veti minut pohjalle terveydessä. Sinä syksynä sairastuin ja ilman ihanaa aviomiestäni, perhettäni ja monia muita ihmisiä, en usko että olisin selviytynyt nopeasti normaaliin arkeen. Kun pystyy käsittelemään menneisyyden ja hyväksymään tapahtumat, sekä päästämään irti sellaisista asioista ja ihmisistä joista sairastuu, on helpompi aloittaa parantuminen ja löytämään taas sen kultaisen keskitien.



Sairastumiseni ei vaikuttanut avioliiton alkuun tai sen sisältöön, mutta sen ulkopuolelle kuuluviin asioihin se vaikutti. Ystäviin ja läheisiin. Jotenkin osasin pitää sen pois avioliitosta, varmasti myös siihen vaikutti mieheni tuki ja ymmärrys. En sano etteikö se olisi ollut läsnä millään tavalla, mutta ei se vaikuttanut meidän rakkauteen ja läheisyyteen. Koskaan en ole ollut epävarma itsestäni mieheni läsnä ollessa. Kun taas uusien ihmisten tapaaminen sai oloni hyvin epävarmaksi ja vaivaantuneeksi. Pelkäsin heidän kohtelua ja sitä mitä he minusta ajattelevat. 
Nykyään tämä on jo todella pientä, olen alkanut löytämään itsevarmuuteni ja rohkeuteni. 

Kun puhuu joistain asioista julkisesti niin silloin myös sen hyväksyminen on helpompaa. En sano että jokaisen pitäisi puhua tai kirjoittaa sellaisista asioista joita häpeää. Mutta kun muistelen sen vuoden tapahtumia, silloin minua hävetti, että olin päästänyt itseni siihen tilanteeseen. Mietin tarkasti kenelle kerron miksi olin sellainen silloin. Se, miksi en joillekin pystynyt asiaa kertomaan, oli pelkoa. Pelkäsin ihmisten reaktiota. Tulisiko heiltä torumista, syyttelyä, sääliä, todellisuudessa se oli turhaa. Olin todella yllättynyt miten he ottivat asian ja loppujen lopuksi se helpotti oloa.

Ennen sairastumista ja sen aikana olin aika epävarma itsestäni ja en oikein halunnut tavata ihmisiä. Muistan vuoden 2015 joulukuun, mieheni otti minut mukaan työkaverinsa luokse kahville, (Lääkityksen alaisena oli helppo lähteä), siellä tapasin ihanan ihmisen jonka kanssa oli helppo jutella ja jonka seurassa sain olla oma itseni ilman suojamuuria. Pitkän aikaan olin varma että en varmaan koskaan tule tapaamaan sellaisia ihmisiä jotka oikeasti tulevat vaikuttamaan elämässäni todella paljon. 

Hänen jälkeen on tullut muitakin ihmisiä joista olen joka päivä saanut voimaa, iloa, onnellisuutta. Jokainen heistä tuo omalla tavallaan sen sateenkaaren väriraidan  joka pitää minut oikeassa suunnassa. 



Nämä ihmiset ovat tulleet minulle todella tärkeiksi. Vaikka en nykyisen työni takia heitä näekkään, ovat he joka päivä mielessäni ja yritän viestitellä tai soitella heille. Vapaapäivät menee yleensä siihen että nautin elämästäni joko yksin, omien harrastuksien, aviomiehen, lemmikkien kanssa. Hyvin usein, kun mieheni on töissä, kun itse olen vapailla, hän soittelee että mitä teen ja miten voin. Tänäänkin hän soitteli ja kyseli kuulumisia. On ihanaa kun on joku joka välittää ja vielä näyttää sen ❤️


-Heiti